Kerron teille nyt aika pitkän romaanin PE-SU päivistä.
PERJANTAI
Perjantaina herättiin siskon kanssa siinä 9-10 paikeilla, ja linja-auto vuoro Porista Espooseen alkoi klo 12.15, oltiin Espoossa n. klo 15.50, ja mentiin tädin luo punkkaamaan pariksi yöksi, mentiin heti syömisen jälkeen Kamppiin, moikkaamaan minun nettikavereitani Pinjaa, ja Venlaa, joiden kanssa oli tarkoitus olla keikallakin.
He lähtivät jo seitsemän aikaan, ja minä ja sisko jäimme vielä tunniksi Helsinkin Keskustaan. Sitten oli päämääränämme Espoo, ja siellä heti ensimmäiseksi suihku ja sängy, eli siis aikainen nukkumaan meno.
LAUANTAI
Se kun heräät kesälomalla ensinmäistä kertaa herätyskelloon, on takuuvarma merkki siitä, että nyt on kiire. Äkkiä meikit lärviin, vaatteet ylle, hiukset hyvin, kamat laukkuun, ja ulos ovesta mars! Linja-Auton oli tarkoitus lähteä 5.26, mutta miten kävikään? EI LÄHTENYT! Lähdettiin siis seuraavalla linja.-autolla 6.00, kohti Kamppia. Ja matkalla sainkin jo 100 soittoa Pinjalta "MISSÄ VIIVYTTE". No vihdoin ja viimein saavuttiin sinne Kamppiin, juostiin tyyliin Olympiastadionille, ilman mitään ohjeita, oltiin saatu vain yksi ohje että manskua niin kauan suoraan kun näkyy torni. No, löydettiin sitten sinne, ja kello oli sillon jotakin 6.50? Ehkä? Ja numeroiden jakaminen oli silloin jo lopetettu, ihkua. Hengattiin siinä hetken Pinjan, Venlan, ja joidenkin heidän kavereinsa kanssa. Meni johonkin 10.00 asti, ennenkun oltiin saaatu kapinoitua, että pitää saada muidenkin numerot, no sitten vaan astuttiin jonoon ja tadaa, oltiin siskon kanssa 268 ja 269. No ei se haitannut, oltiin toisessa karsinassa, ja numerot jatkuivat vissiin 800 asti? No odoteltiin siinä yhteensä 11h, että portit aukeaa. Se meni todella nopeasti, mut viimeinen tunti oli kamala, hiki, vessahätä, hng kaikki maholliset. Sitten portit aukee, siis juoksin niin lujaa, ainakin sillon kun ei järkkärit nähny! PÄÄSTIIN KAITEELLE IHAN TOSI OMG KAITEELLE SIIS HUI VITTU! olin ihan täpinöissä!
Ootettiin vielä semmotteet 4,5h ennenkun muse alotti, sitten vasta täpinöissä olinkin! Vaikeaa sanoin kuvailla mitä se oli, ihan tosi. Kattokaa videoita yt. En osaa selittää mitä se oli.
Keikan jälkeen lähettiin haikein mielin Tädin luo, ainakin minä.
Sunnuntai
Nukuttiin yhteen asti, sen jälkeen vaa chillailtiin ja syötiin ja rupateltiin, eipä mitään kummenpia. Kotiin lähettiin 17.45, kotona oltiin 21.00, noin.